Lontoon sinfoniaorkesteri

Tässä artikkelissa tutkimme Lontoon sinfoniaorkesteri:tä ja sen vaikutuksia elämäämme yksityiskohtaisesti. Lontoon sinfoniaorkesteri on ajankohtainen aihe tänään, eikä sen merkitystä voi aliarvioida. Kautta historian Lontoon sinfoniaorkesteri:llä on ollut ratkaiseva rooli yhteiskunnassa, kulttuurissa ja politiikassa. Tässä yhteydessä on tärkeää ymmärtää Lontoon sinfoniaorkesteri:n eri puolia ja sen vaikutusta jokapäiväiseen elämäämme. Kattavan analyysin avulla tämä artikkeli pyrkii valaisemaan Lontoon sinfoniaorkesteri:tä ja sen merkitystä nykymaailmassa.
Lontoon sinfoniaorkesteri esiintymässä Barbican Centressä vuonna 2011.

Lontoon sinfoniaorkesteri (engl. London Symphony Orchestra, LSO) on merkittävimpiä Britanniassa toimivia sinfoniaorkestereita. Orkesteri perustettiin vuonna 1904, ja vuodesta 1982 lähtien se on toiminut Lontoon Barbican Centressä.

Hans Richter johti orkesterin ensikonsertin 9. kesäkuuta 1904 ja oli ylikapellimestarina vuoteen 1911, jolloin hänen seuraajakseen tuli Edward Elgar. Orkesteri oli ensimmäinen brittiläinen sinfoniaorkesteri, joka teki ulkomaanvierailun. Tämä vierailu tehtiin Pariisiin vuonna 1906. Lontoon sinfoniaorkesteri on myös ensimmäinen Yhdysvalloissa (1912) ja Salzburgin musiikkifestivaaleilla (1973) vieraillut brittiläinen sinfoniaorkesteri. Orkesteri konsertoi nykyään ympäri maailmaa.

Lontoon sinfoniaorkesterissa on ollut soittajina kansainvälisesti tunnettuja puhallinmuusikoita, kuten James Galway (huilu), Gervase de Peyer (klarinetti) ja Barry Tuckwell (käyrätorvi). Orkesteri on vuosikymmenten aikana toiminut myös useiden elokuvien musiikin soittajina ja esiintynyt useilla poplevyillä.

Vuonna 2008 Gramophone-lehti nimesi lontoolaissoittajiston neljänneksi parhaaksi sinfoniaorkesteriksi maailmassa, ja Lontoon viidestä sinfoniaorkesterista sitä pidetään ykkösenä.

Ylikapellimestarit

Lähteet

  1. London Symphony Orchestra
  2. The world's greatest orchestras Gramophone. Viitattu 3.11.2010. (englanniksi)
  3. Vesa Sirén, BBC ja Wien saivat Oramon, Helsingin Sanomat s. C 1, 24.2.2012

Aiheesta muualla