Transitiivisuus (kielioppi)

Nykymaailmassa Transitiivisuus (kielioppi) on aihe, josta on tullut yhä tärkeämpi. Sen vaikutukset ulottuvat kaikille elämämme osa-alueille, henkilökohtaisesta ammatilliseen alueeseen. Siksi on erittäin tärkeää analysoida perusteellisesti sen vaikutukset ja mahdolliset ratkaisut sen ratkaisemiseksi. Tässä artikkelissa tutkimme Transitiivisuus (kielioppi):n eri näkökulmia ja sitä, miten se on kehittynyt ajan myötä. Alkuperäistään nykypäivään Transitiivisuus (kielioppi) on herättänyt suurta kiinnostusta yhteiskunnassa ja sen ymmärtäminen on välttämätöntä, jotta siihen voidaan puuttua tehokkaasti.

Transitiivisuus on verbin ominaisuus, jossa niiden valenssiin kuuluu objekti. Vastaavasti lausetta, jossa on objekti, kutsutaan transitiivilauseeksi. Joidenkin verbien, jotka tavallisesti ilmaisevat aikaansaamista tai abstraktia suhdetta, yhteydessä objekti on pakollinen. Tavallisempaa on kuitenkin, että objekti voidaan lisätä tai jättää lisäämättä riippuen siitä, halutaanko painottaa kohdetta vai itse toimintaa.

Transitiiviset verbit

Transitiivisiin verbeihin liittyy lauseessa tavallisesti kaksi nominia, subjekti (tekijä) ja objekti (tekemisen kohde). Suomen kielessä subjektin sija on nominatiivi (päätteetön) ja objektin sija on joko akkusatiivi (päätteetön tai pääte -n), jos tekeminen kohdistuu koko asiaan, tai partitiivi (pääte takaäänteenä -a, jos sanavartalossa esiintyy takavokaali a, o tai u, tai etuäänteenä -ä, jos sanavartalossa ei esiinny takavokaaleja), jos tekeminen kohdistuu vain asian johonkin osaan.

Intransitiiviset verbit

Intransitiivinen verbi ilmaisee tekemistä, joka ei kohdistu mihinkään kohteeseen. Kun transitiiviverbiin liittyy kaksi nominia, joista toinen on subjekti (tekijä) ja toinen objekti (tekemisen kohde), intransitiiviverbiin liittyy vain yksi nomini, joka on subjekti (tekijä). Koska suomessa ei kuitenkaan ole indoeurooppalaisille kielille tyypillistä muodollista subjektia (ruotsin det, englannin it, saksan es, ranskan il), voi subjektikin joissakin tapauksissa puuttua kokonaan. Esimerkiksi "Sataa" on joko transitiivinen verbi, jos ilmoitetaan sataako vettä vai lunta, tai intransitiivinen kun tätä ei ilmoiteta, missä tapauksessa subjekti puuttuu kokonaan. Indoeurooppalaiset kielet vaativat tässä kuitenkin muodollisen subjektin: "Sataa (vettä)" on ruotsiksi "Det regnar", englanniksi "It is raining", saksaksi "Es regnet", ranskaksi ”Il pleut” ja "Sataa lunta" on ruotsiksi "Det snöar", englanniksi "It is snowing”, saksaksi "Es schneit" ja ranskaksi ”Il neuge”. Indoeurooppalaisten kielten tämä verbi on puhtaammin intransitiivinen kuin suomen, jossa satava veden olomuoto ilmoitetaan sataa-verbiä seuraavalla partitiivilla, ja sataa on siten lähempänä transitiivi- kuin intransitiiviverbiä suomen kielessä.

Lähteet

  1. a b § 926 Objektin läsnäolo lauseessa ja transitiivisuus Ison suomen kieliopin verkkoversio. 2008. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Viitattu 13.3.2009.